Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: huomenta
Huomenta myös vielä aurinkoiselta pohjanmaalta!Tuo on totta santeri! Mulle on käynyt juuri noin. Koskaan en ole joidenkin ihmisten mielestä oikeassa mielentilassa. Tiettyjen ihmisten kanssa olen alkanut muuttaa puheenaihetta, kun puhe siirtyy syöpääni.
Monenlaisia keskusteluja on käyty. Eräskin yritti väen väkisin kaivaa tuskaa esiin, sanoi, että älä esitä, kerro nyt OIKEASTI miltä susta tuntuu. Ethän kuitenkaan oikeasti ole positiivinen, yrität vain esittää ja peitellä tuskaasi. Voi hemmetti, jos jonain päivänä kerron kuin sairastaisin vain flunssaa, annettakoon mulle siihen oikeus! Ei sitä aina jaksa sanoa, että haloo, taistelen loput elämäni vuodet tätä täutia vastaan, minua ei voi enää parantaa.
Yksi sukulaiseni sanoi minulle loukkaantuneena, ettei sua voi kukaan tukea, kun olet niin vahva. Eli mun olisi pitänyt maata sängyssä ja itkeä viikko tolkulla, että tämä ihminen olisi saanut minua"tukea" ja kertoa siitä sitten toisille miten HÄN on korvaamaton tuki minulle=(=(
Hoh hoijaa.Kyllä jyvät erottuvat akanoista ja onneksi näitä jyväsiä on kuitenkin enemmän. He ovat vain ja antavat tuen omalla läsnäolollaan.
Toki tiedän, että ei ole helppoa olla syöpään sairastuneen omainen, sukulainen tai ystävä. Nyt kuitenkin MINÄ olen itselleni tärkeä ja sen mukaan "valikoin", jos mahdollista, kenen kanssa pidän yhteyttä.
Mulla olis sitten taas hoitopäivä keskiviikkona ja huomeaamulla ravinnotta verikokeet kalsiumi-arvojen vuoksi.
Nyt on pidempi tiputus, kun antavat myös Bondronaatin.
Mites santeri sulla sen Bondronaatin kanssa? Onko siitä puhuttu mitään vai annetaanko sitä sulle? Syötkö kalsiumlisää?
Mulla aloitettiin heti kalsiumlisä, eli 1000mg menee päivässä juuri luitten huoltoon.
Hyvää kivutonta alkuviikkoa kaikille!
Julia
- Re: Onko meitä paljon??auringonsäde
- Re: Onko meitä paljon??meri64
- Re: Onko meitä paljon??Päivä kerrallaan
- Re: Onko meitä paljon??laulurastas
- Re: Onko meit� paljon??pike44
- Re: Onko meitä paljon??laulurastas
- Re: Onko meitä paljon??lillukka
- Re: Onko meitä paljon??Mariina
- Re: Onko meitä paljon??tautinen
- Re: Onko meitä paljon??lokakuu
- Re: Onko meitä paljon??kielo43
- Re: Onko meitä paljon??Päivä kerrallaan
- Re: Onko meitä paljon??flower
- Re: Onko meitä paljon??flower
- Hermosärkylääkkeet ja mielialalääkkeet?Päivä kerrallaan
- Re: Onko meitä paljon??flower
- Re: Onko meitä paljon??ai-jaa
- Re: Onko meitä paljon??piupalipaupali
- Kenelle annetaan Taxoteere+CEF ja kenelle pelkkää CEFiä?Päivä kerrallaan
- Re: Kenelle annetaan Taxoteere+CEF ja kenelle pelkkää CEFiä?Päivä kerrallaan
- Ihmeellistä!-miu-
- Pitkä herceptin hoitoPäivä kerrallaan
- Re: Pitkä herceptin hoitoPäivä kerrallaan
- rintasyövän uusiminenpiritta
- Re: rintasyövän uusiminenvapaa pudotus
- Re: Onko meitä paljon??Tässä ja nyt
- Re: Onko meitä paljon??kevätmieli
- Re: Onko meitä paljon??tautinen
- Re: Onko meitä paljon??Tässä ja nyt
- Hei Tepa!-miu-
- Re: Hei Tepa!tepa
- Re: Hei Tepa!santeri
- viikonloppuajulia
- Re: viikonloppuatepa
- Re: viikonloppuasanteri
- Re: huomentajulia
- Re: huomentasanteri
- Re: huomentajulia
- Re: Onko meitä paljon??lokakuu
- Re: Onko meitä paljon??santeri
- Re: Onko meitä paljon??maikkendaali
- Re: Onko meitä paljon??Kehäkukka
- Re: Onko meitä paljon??kevätmieli
- Re: Onko meitä paljon??Kehäkukka
- Re: Onko meitä paljon??kevätmieli
- Re: Onko meitä paljon??kevätmieli
- Re: Onko meitä paljon??santeri
- Re: Onko meitä paljon??Manssi
- Re: Onko meitä paljon??maikkendaali
- Re: Onko meitä paljon??Kehäkukka
- Re: Onko meit� paljon??marsipaani