Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Re: Kielteisten tunteiden käsittely?

Mielenkiintoinen keskustelu,
en ole pitkään aikaan käynyt "tällä puolella", kun tuolla "voimapuolella" on niin paljon luettavaa.

Uskon kyllä, että meillä kaikilla on paljonkin kielteisiä tunteita, no tottakai toisilla enemmän. Minä olen yrittänyt kaikenlaisia kotiterapioita omin päin. Olen ajatellut, että kun en tiedä, mikä tepsii koitan kaikkia. Tavaroiden heitteleminen ei ole minulle ominaista, mutta tunnen usein halua potkia. Sitä en kuitenkaan uskalla, kun rankani on metareiden takia heikko. En ole ollut koskaan päiväkirjatyyppi, mutta nyt olen pakottanut itseni kirjoittamaan tunteistani. Reilu vko sitten pakotin itseni lukemaan kaiken, vaikka se oli tosi vaikeaa. Ihme, mutta se auttoi, kun näin miten reilun puolen vuoden kuluttua alkoi vähän helpottamaan. Sitten olen tehnyt kuvakollaaseja sairauteeni liittyen sekä omista että netistä etsityistä kuvista, tämäkin on uusi "harrastus". Revin ja värjään niitä punaisella tussilla verisiksi jne. huonoina hetkinä.

Näitä raivon hetkiä en osaa jakaa kenenkään kanssa, peloista ja suruista on helpompi puhua. Olen kertonut sairaudestani avoimesti, kun ajattelen, että pienellä paikkakunnalla jutut kuitenkin leviää ja ystävilleni on vaikeaa, kun eivät tiedä kuka tietää mitäkin. Kaikki saavat puhua selkäni takana ihan mitä huvittaa, se ei minua heilauta. Terveiden lohdutuskommentit: ehkä syöpäsi kapseloituu, koko ajan löydetään uusia lääkkeitä, ihanaa että voit noin hyvin ja näytät oikein reippaalta jne, saavat kyllä toisinaan hulluuden partaalle. Tekisi mieli huutaa, että haloo olen kuolemansairas etkä sinä osaa edes aavistaa mitä olen joutunut kokemaan. Sairaiden "reippauskommentit" eivät minua häiritse, sillä koen siinä aitoa tukemista.

Lapsilleni en tietenkään halua mitään toivottomuuden tai vihan tunteita näyttää ja miehellenikin se on vaikeaa. Hän ei osaa oikein käsitellä negatiivisia tunteita ja oli aivan poissa tolaltaan, kun huusin pari päivää sitten, että elämäni on perseestä. Tiedän, että hän välittää ja suree aivan lohduttomasti aina välillä, joten ajattelin, että mitäpä se auttaa, jos häneen puran pahaa oloani. Paras purkaa niitä yksikseen.

Kävin tässä psyk-ammatti-ihmisen luona ja hän sanoi mielestäni aika hyvin, että tekoreippaus perheenjäsenten aikana voi auttaa myös potilasta. Se ehkä antaa hetken unohduksen ja auttaa huonojen hetkien keskellä. Eli tavallaan kaikki tunteet ovat tarpeen ja meille hyväksi. Yritän välillä muistaa, että en entisessä elämässänikään aina ollut onnellinen ja iloinen, vaikka periaatteessa kyllä koin itseni usein tyytyväiseksi ja olisin halunnut sen entisen elämäni pitää.

Kylläpä tuli pitkä vuodatus, mutta tämäkin helpottaa. Annetaan kiukun, surun ja pettymyksen tulla ajallaan, syyllisyyttä ei ainakaan enää kaiken tämän päälle kenenkään tarvitsisi tuntea.

Ajattelee Santeri

santeri | 27.4.2007 klo 18:14:55