Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Re: Kielteisten tunteiden käsittely?

Joo, mesoa vaan, ei tätä onneksi kukaan lue... ;)

Eihän sitä välillä itseään tunnista, kun löytää itsestään uusia piirteitä... Jokaisella on pimeä puolensa ja onhan tässä oikeus ja kohtuus välillä tuulettaakin, itkeä, vihata, raivota ja rypeä itsesäälissä. Sekin on tarpeen. Miksi pitää kaikki sisällään ja pinnistellä, parempi kanavoida negaenergiat ulos ja ravistaa ne edes hetkeksi harteiltaan. Välistä kun suruani lapsestani olen itkemällä itkenyt tulee sekin piste ettei enää jaksa itkeä pötköön enempää, tahtoo pyyhkiä kyyneleet ja olo vaan tuntuu karvan verran kevyemmältä edes hetken... ainakin kyyneleiden painon verran kevyemmältä. Sekin keveys auttaa pienen askelen eteenpäin.


"Tämän kaiken olin jo tässä rytäkässä unohtanut, siitä on kohdallani aika kauan. Onneksi ymmärsin silloin tiedostaa, että se kaikki oli juuri sitä, mitä eniten olin halunnut, minun täyttä elämääni. Siitä olen ollut erityisen kiitollinen, että lapset ovat saaneet olla terveitä (samoin kuin itsekin vuoteen 2000 asti). Tigerlily"

Kyllä vanhempi tosiaan mieluummin itse sairastaa kuin että antaisi lapsen sairastaa. Valitettavasti ei voi valita. Ilolla otin itse tämän syövän vastaan, kun ajattelin, että onneksi se ei iskenyt toiseen elossa olevaan lapseeni. Oikeudenmukaisempaa ja helpompaa näin. Mutta totta vie olisin hyvin selvinnyt ilman tätäkin kokemusta...
Minun lapseni sai myös diagnoosinsa vuonna 2000 , ihan kuten sinäkin. Hänestä vaan aika jätti jo kaksi vuotta sitten. Veemäinen vuosituhat...

Tekopirteys auttaa paikoitellen ja sopii jonnekin tilanteeseen, mutta ei sen pidäkään antaa hallita. Kirjoitit, että kun heikkoutensa näyttää terveiden keskuudessa, löytyy aina joku kun tuntee mielihyvää toisen epäonnesta. Sama se mulle tunteeko joku tyytyväisyyttä omasta täydellisyydestään ja mun epätäydellisyydestä, mutta enemmän ärsyttää se kun sairaalla tai vammaisella on huono päivä (pääkipu, puoliso pettänyt, rahaongelmia ja muuta tavallista) ja satut valittelemaan ääneen, niin johan on neuvojia, jotka tietäväisen näköisenä nyökyttelevät että "hän ei vaan ole vielä oikein päässyt sinuiksi sairautensa/vammansa kanssa... pitää vaan hyväksyä kohtalonsa ja asennoituaa positiivisesti, kas kun sairaan ja vammaisen elämä voi olla hyvinkin tyydyttävää kun vaan asennoituu oikein". Eihän sairailla/vammaisilla saa olla muutakuin hymy huulillaan ja esitys päällä miten hyvin pyyhkii ja miten hyvin on hyväksynyt kohtalonsa. Sellaisia sitten kehutaan ja ylistetään ja kiitellään ja kuitenkin sivulauseessa se terve vammaton ihminen itse valittaakin omia pieniä murheitaan. Heillä on siihen mielestään eri tavalla oikeus naama nyrpeänä.


Voimia sulle Tigerlily. Mesomisiin!
tiltu | 9.5.2007 klo 20:03:49