Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Keskiviikkoaamua!

Huomenta tytöt!

Mites maa makaa tänään? Itse heräsin jo kuudelta, ei vaan nukuttanut enää.
Taivas on pilvetön, joten taidan pakata itseni ja koirani autoon ja ajaa jonkun patikkareitin varrelle. Eväät matkaan.

Eväistä tuli mieleen, että hyppäsin vaa'alle aamulla, näytti puolitoista kiloa vähemmän kuin eilen, joten taisi olla etupäässä nesteturvotusta se äkillinen painonnousu.. Onkin ollut jaloissakin sellainen tunne, että on ylimääräistä, vähän niinkuin PMS-oireissa, paitsi että nyt ei ole kuukautisia enää kuulunut, saas nähdä jäivätkö jo pois. Kuukausi sitten oli vielä jotkin muistot menneestä. Kuinka pian muilla on menkat jääneet sytojen alettua pois, vai onko joku jolla ne on tulleet sytoista huolimatta? Ja kuinka pian ne taas alkaa vai jäävätkö tamofenin myötä ikuisesti pois? Onkologi kyllä meinasi, että ne alkaa vielä uudestaan ja siihenkin "vaivaan" auttaisi se hormonikierukka. Mietin vaan millä sen kierukan saa vaihdettua, jos ei tule menkkoja? Sehän sattuu muuten..

Käsi tykkää kyttyrää tästä tietokoneen naputtamisesta. Iltaisin olen telkkua katsellessa puristellut sideharsorullaa ja pumpannut kättä, se auttaa ainakin vähän. Ei tuo käsi nyt silminnähden mitenkään turvoksissa ole, kämmenselkä vähän pullea, mutta iho tuntuu kiristävältä ja kainalonalunen on vähän pömppö. Niinkuin koko nainen on vähän pömppö.

Aamulla katsoin peiliin kun heräsin, ja mietin mitähän tuo mies mahtaa ajatella kun avaa aamuisin silmänsä ja näkee minut.. Kaljun, turvonneen, näppyläisen, arpirintaisen naisen.. Ja minäkin olin ihan siedettävän näköinen ennen. Miettiiköhän koskaan, että olisipa valinnut toisin.. Nyt on sitten syöpäpotilas elämänkumppanina. Uskaltaako suunnitella elämäänsä eteenpäin minun kanssani.. Eikä se hyödytä asiaa kysyä, tiedän etukäteen, että valehtelee minun mielikseni, jos oikeasti onkin eri mieltä. Toisaalta onhan se ihan ymmärrettävää, jos joskus katkeruutta tuntisikin.. Jos ei suoraneisesti minua kohtaan, niin ainakin tätä elämää. Yllättävän hyvin mieheni on henkisesti selvinnyt tästä, ei ainakaan päälle päin näy mitään isompaa ahdistusta. Mietin vain että miten minä reagoisin, jos hän olisi se joka sairastaisi syöpää.. Olisin varmaan ihan hermoraunio.. Parempi näin, että joku pitää arkea kasassa.

Mahdankohan edes ymmärtää, miten hienoja ihmisiä minulla on ympärilläni? Tulee mieleen, että heidän takiaan on pakko selvitä, en halua aiheuttaa heille yhtään enempää murhetta.. Kuitenkin kun katselin viikonlopun lehdestä kuolinilmoituksia ja siellä oli 40, 50, ja 60-luvuilla kuolleita naisia, ajattelin heti että ovatkohan he kuolleet rintasyöpään ja niinköhän minullekin käy.. Taas tämä sama kuvio näemmä toistuu, eli kun selviä syton aiheuttamista oireista, tulee ongelmia pään kanssa. Hyvä että sain sen lähetteen sinne psykiatrille, tiedän jo mistä haluan puhua. Elämän jatkumisesta hoitojen päätyttyä, työhön paluusta, soputumisesta taas "terveen" rooliin, siitä että mistä saan taas uskallusta elää, suunnitella seuraavan kesän lomaa jne..

Eilen jopa ajattelin, että olisi helpompi jämähtää tähän potilaan rooliin. Käydä hoidoissa ja olla kotona. Mutta eihän se niin mene...

Nyt jumppaamaan kättä ja liikkelle muutenkin, ajatukset tähän päivään. Ehkä se hoitojen loppuminen ei niin pelottavalta sitten tunnukaan, kun se on ajankohtaista. Vielä on matkaa sinne satamaan monta meripeninkulmaa, joten jos keskittyisi tähän soutamiseen nyt vain :)

Mukavaa päivänalkua kaikille, toivottavasti Kehäkukka ei ole oksennellut yötänsä ja muutkin voivat edes siedettävästi! Palaillaan! :)
kevätmieli | 16.5.2007 klo 08:40:50