Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Huomenet uuteen viikkoon

Minä ilmoittaudun Kehäkukan kanssa vasemman airon soutajaksi, eli oikea puoli on leikattu. Oikeakätinenkin olen, joten toivoa sopii, ettei ala kamalasti renaamaan tuo käsi sitten töissä. Esimieheni tosi lupasi minulle jo ennen leikkausta sellaisen keskiörullahiirisysteemin, se säästää olkavartta ja molemmilla käsillä voi tasapuolisesti tehdä työtä..

Mulla tulee ihan kohta myös matkakulut täyteen, lupsivat kelasta lähettää jonkun vapaakortin sitten, että voi periaatteessa vaikka taxilla ravata säteissä. Taitaa jo seuraavan tiputuksen aikana tulla se 150 euroa ja risat täyttyä. Vein äsken hakemuksen kelaan ja syöpäyhdistykselle laitoin hoitopäivätukianomuksen. Maksavat 5 euroa/hoitopäivä, ja mullahan tuli taas kaksi hoitopäivää, kunpitivät yön yli sen ekan taxon aikana. Kaikki pitää anoa nyt mitä vain saa :))

Toivotaan Kehäkukka että se Yrjö ei tule kylään! Vai kolminkertainen kytrilannos? Sehän on kolminkertainen ummetus sitten =o No, laxoberonia sitten vain reippaammin... Saas nähdä mikä mulla on hb, ennen kolmatta taxoa se oli 124. Nyt olen koittanut syödä rautaa ja c-vitamiinia. Saas nähdä vaikuttaako. Nopeammin palauduin kolmannesta taxosta kuin kahdesta ensimmäisestä, siis noin yleisoireilta. Ei ollut kuin yksi selkeä lämpöilypäiväkään, ja nyt on melko normaali olo jo. Askel vain painaa aiempaa enemmän ja hengästyn helpommin. Mutta onhan tässä liki kaksi viikkoa vielä aikaa toipua CEFiä varten.

Töistä tuli lomalistat.. Mulla heinäkuussa neljä viikkoa lomaa.. Tai sitten ei, eiköhän tuo siirry sairasloman alta. Saisihan sitä kuukauden palkan, jos sen pitäisi lomana, mutta jotenkin tuntuu, että se loma voi olla tarpeen vielä sitten kun hoitorumba on ohi, joten taidan kituuttaa mieluummin sairasloman köyhänä ja lomailla sitten syksyllä kaiken tämän päälle.

Kai se on vaan mentävä pankkiin sitten, jos toisenkin tilipussi käy liian ohueksi ja pyydettävä vapaakuukausia lainasta. Taitaa mennä sinne syyskuun puolelle, ennenkuin mulla on hoidot ohi. Täytyykin tehdä kalenteriin jonkinlainen alustava suunnitelma...
kevätmieli | 15.5.2007 klo 16:45:03