Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Yleistä syövästä

Re: MITÄ KUULUU?!

Kyselin vaan kun muistan, että sädetyksen jälkeen mulla oli YHTEISnäöllä myös pahat kaksoiskuvat joka alkoi hyvin hitaasti muuttua 'vain' heilahtaneeksi kuvaksi. Vaikka syöpäsilmä ei tosiaan juuri nähnyt kuin valoa, niin tietsikkaa käyttäessä mulla oli yksi tietsikkaruutu valkea ja suorassa ja toinen oli keltainen ja reilusti sivummalla ja vielä seisoi yhdellä kulmallaan vinossa. Ajan kanssa ruudut alkoi sitten lähestyä toisiaan.

Mutta nyt nykyään syöpäsilmällä yksinään kun katselen (testailen), niin se näkee ihan YKSINkin heilahtaneen ja vääntyneen kuvan. En ymmärtänyt että se voi edes olla mahdollista. Mutta siis voi. Se johtuu sarveiskalvon vaurioista ja muutoksista. Hajataittoa.

Eli noilla kahdella on erit syyt heilahtaneeseen kuvaan.


Puolivalot, onko mahdollista sulle tehdä ollenkaan kirurgista operointia laserilla silmänpainetta ajatellen? Reikä tai useampi silmään, että liika neste pääsee pois silmästä. Vai onko syöpä tai tekomykiö vasta-aihe?

Lieneekö sulla ja muilla silmäsyöpäläisillä nämä glaukoomat niitä avokulma tai ahdaskulmaglaukoomia? Therapia Fennican sivulla on mainittu tuo sekundaariglaukoomat. Siihen varmaan valtaosa vertaisista kuuluu. Silmän sädetys tekee kaikenmoista hallaa, iriitit ja vaskulopatia ja uudissuonet jne. Kaipa se voi haurastuttaa, veltostuttaa, kovettaa mitä lie joitain silmän rakenteita. SIlmäkin täynnä mukautuvia mustuaisia ja sädekehiä ja ripustimia ja kammiokulmaa... jos joku kudosrakenne muuttuu niin äkkiäkös siitä nestekierron häiriö syntyy ja paineen nousu. Kurjaa jos huononäköisenkin silmän kanssa täytyy taistella syövän jälkeen piktiä aikoja pelkän kivun takia. Jos laserointi auttaa, sehän olisi nopea ja helppo tie parempaan. Olisi kiva jos kirjoittaisit mitä lääkäri on ollut operoinnista mieltä. Pärjäilkää vaikkei helppoa ole.

Therapia Fennica:
Sekundaariglaukoomat
Taudinkuva
Silmänpaine voi nousta myös muun silmänsisäisen sairauden seurauksena. Hoidon viivästyessä äkillisen värikalvotulehduksen (iritis acuta) erite liimaa värikalvon takalehden mykiön etupintaan ja estää nesteen pääsyn etukammioon (kuva 25). Samantapaisen tilanteen voi aiheuttaa myös krooninen etuosauveiitti. Vaikeaan proliferatiiviseen diabeettiseen retinopatiaan voi liittyä värikalvon uudissuonitus (rubeoosi). Uudissuonet tukkivat kammiokulman ja aiheuttavat poikkeuksellisen vaikeahoitoisen sekundaariglaukooman. Samoin voi käydä verkkokalvon keskuslaskimotukoksen jälkeen. Korkea paine voi olla myös silmäkasvaimen seuraus. On myös mahdollista, että silmän ulkopuolisten laskimoiden korkea paine välittyy kammiovesikiertoon ja aiheuttaa glaukooman.

Pitempiaikainen paikallinen kortikosteroidihoito, joskus myös systeeminen hoito, nostaa eräiden potilaiden (ns. kortisoniresponderi) silmänpainetta. Kohonnut paine aiheuttaa toisinaan näköhermo- ja näkökenttämuutoksia, jotka vastaavat avokulmaglaukooman aiheuttamia. Kortikosteroidihoidon pitkittyessä on muistettava aina huolehtia silmänpaineen seuraamisesta.

tiltu | 29.1.2010 klo 00:16:15